Fitra facebookissa Fitra linkedInissä

Trainer4You-konserni vahvistaa tytäryhtiöidensä yhteistoimintaa

Trainer4You-konserni tiivistää tytäryhtiöidensä Trainer4You Oy:n, Trainer4You Revolution Oy:n ja Fitra Oy:n toimintaa ja organisoitumista. Tavoitteena on kehittää entistä vahvemmin personal training –alaa Suomessa eteenpäin vievä konserni, joka toimii tiiviissä yhteistyössä muiden alan toimijoiden kanssa. Uudistuksen myötä Trainer4You-konserni siirtyy matriisiorganisaatioon, jossa sillä on yhtenäinen myynti-, markkinointi- ja liiketoiminnan kehitys.


Trainer4Youn perustaja ja personal trainingin pioneeri Riku Aalto palaa konsernin hallituksen puheenjohtajana operatiiviseen toimintaan. Aalto vastaa omistajaohjauksesta sekä ottaa osavastuun tuotekehitysprojekteista ja osallistuu aktiivisesti konsernin B2B-myyntiin uusille asiakasryhmille. Trainer4You-konsernin toimitusjohtajaksi on nimitetty KTM Mika Nevalainen, joka jatkaa myös Fitra Oy:n toimitusjohtajana.

"Trainer4You-konsernin kolme yhtiötä toimivat jatkossa entistä tiiviimmin yhtenä joukkueena, jolla on kolme liiketoiminta-aluetta. Työskentelemme tiiviinä ja tehokkaana matriisiorganisaationa, jossa myynnistä, markkinointiviestinnästä ja tuotekehityksestä vastaavat tiimit toimivat läpi kaikkien kolmen liiketoiminta-alueen. Näin palvelemme tehokkaammin ja monipuolisemmin kaikkia asiakkaitamme: kouluttamiamme personal trainereita, liikunta-alan ammattilaisia, vakuutusyhtiöitä, kuntokeskuksia, terveyspalveluntuottajia, urheilukauppoja, apteekkeja ja yritysten henkilöstöosastoja", Nevalainen tarkentaa.

Koko personal training -alaa eteenpäin vahvalla yhteistyöllä

Trainer4You on kasvanut vuosien varrella yhdeksi Euroopan johtavista personal training -osaamista edustavista yrityksistä. Trainer4You-konserniin kuuluvat koulutuspalveluja tuottavan Trainer4You Oy:n lisäksi myös personal trainer -konseptiyhtiö Trainer4You Revolution Oy sekä sisältö- ja kustannusyhtiö Fitra Oy. Konsernin liikevaihto on noin 4 miljoonaa euroa ja yhtiöt työllistävät noin 30 työntekijää sekä saman verran alihankintasuhteisia kouluttajia ja valmentajia.

Vastuullisena ja kouluttamiensa personal trainereiden menestymistä kentällä sydämen asiana pitävänä koulutustalona Trainer4You perusti konseptiyhtiö Trainer4You Revolutionin, edistämään valmentajaverkostonsa työllistymistä sekä menestymistä yrittäjinä. Revolution-verkostoon kuuluu tällä hetkellä noin 180 personal traineria ja 50 treenareita työllistävää kuntokeskusta.

Fitra Oy tuottaa konsernin personal training -osaamista liikuttaviksi sisällöiksi niin kirjoiksi, digitaalisiksi ratkaisuiksi kuin erilaisiksi oppaiksi. Yhtiön painetut kirjat ja e-kirjat luovat liikunta- ja hyvinvointialalle uusia mielenkiintoisia asiantuntija- ja henkilöbrändejä. Yhtiö julkaisee vuonna 2016 noin 25 suomalaisen asiantuntijan ja tunnetun hyvinvointivaikuttajan sportti- tai hyvinvointikirjaa.

”Koulutamme vuosittain noin 600 uutta personal traineria. Meille on ensiarvoisen tärkeää, että kouluttamamme personal trainerit työllistyvät tai saavat parhaan mahdollisen tuen oman yritystoimintansa käynnistämiseen sekä yrittäjinä onnistumiseen. Visiomme on olla personal training -osaamisen vetovoimainen edelläkävijä ja tunnemmekin suurta vastuuta koko personal trainer -alan kehittämisestä niin alati kasvavan treenarijoukon kuin myös heidän asiakkaidensakin näkökulmasta. Missiomme onkin parantaa ihmisten elämänlaatua tutkimukseen ja kokemukseen perustuvan personal training -osaamisen avulla ja luoda edelläkävijän tarmolla uusia mahdollisuuksia alalle”, Aalto toteaa.

Personal trainingia ennakoivaan terveydenhuoltoon

Trainer4You-konsernin tavoitteenamme on avata tulevaisuudessa liikunta- ja terveysalojen välistä ”solmukohtaa” elintapavalmennukseen keskittyvää koulutusta sekä tietotaitoa tarjoamalla. Konserni onkin jo mukana mm. Helsingin Yliopiston ja Mehiläisen koordinoimassa DHR–hankkeessa, jonka tavoitteena on tutkia ja kehittää personal trainingin vaikuttavuutta osana ennakoivaa terveydenhuoltoa sekä eri sairauksien hoitoa.

Uusista tuulista tiedusteltaessa Aalto ja Nevalainen kertovat kehityskohteina olevan täydennyskoulutus- ja suuntautumisopintoja jo valmistuneille personal trainereille sekä verkko-oppimisratkaisuja uusille ohjaajille sekä osaamistaan täydentäville konkareille. Myös verkostoitumistapahtumat ja seminaarit ovat tärkeässä roolissa jo syksyllä 2016. Kymmenen vuoden aikana Trainer4Youn koulutustapahtumiin osallistuneet 12 000 ohjaajaa kaipaavat selvästi uutta tietoa, ideoita sekä säännöllisiä kohtaamisia muiden kollegojen kanssa.

Lisätiedot:

Trainer4You-konserni, hallituksen puheenjohtaja Riku Aalto, puh. 050 349 4099, riku.aalto@trainer4you.fi

Trainer4you-konserni, toimitusjohtaja, Mika Nevalainen, puh 0400 882 024, mika.nevalainen@trainer4you.fi




Haluatko kirjailijaksi? »

Ota meihin yhteyttä

Uutiskirje »

Tilaa uutiskirje

Yhteystiedot »

FITRA Oulu »
Fitra Oy
Kempeleentie 5
90400 OULU

FITRA Lahti »
Fitra Oy
Vesijärvenkatu 15, 3.krs
15140 LAHTI