Fitra facebookissa Fitra linkedinissä

Miksi vatsassa on rasvaa?

Kehon rasvavarastot jakaantuvat pitkälti genetiikan määräämällä tavalla. Leikkisästi voikin sanoa, että “läskillä on vapaus valita, mihin se leirinsä pystyttää”.

Rasvall on vapaus valita, mihin kohtaan kehoa se kertyy

Toisilla rasva kertyy näkyvimmin lantion alueelle (päärynävartalo) ja toisilla taas vatsan alueelle (omenavartalo). Myös rasvasolujen määrä on "lahja" vanhemmiltamme. Syntyessämme saamme tietyn määrän rasvasoluja ja ensimmäiset elinvuotemme ovat ratkaisevia, millaisen määrän niistä kannamme mukanamme aikuisiällä.

Nuoruusvuosien liikunnallinen aktiivisuus sekä ruokavalio vaikuttavat rasvasolujen muodostukseen. Fyysinen passiivisuus ja epäterveellinen ruokavalio lisäävät rasvasolujen määrää ennen murrosikää. Tämän jälkeen ainoastaan rasvasolujen koko vaihtelee. Kun kulutamme enemmän energiaa kuin saamme, rasvasolut kutistuvat. Mikäli taas syömme enemmän kuin kulutamme, rasvasolut kasvavat. Tiukkakaan laihdutuskuuri ei saa rasvasoluja häviämään, vaan pelkästään kutistumaan. Tuttu sanonta "läski on ikuista!", pitää siis fysiologisesti paikkaansa.

Ihonalaisrasva

Ihonalaisrasva on esteettisesti kiusallista, sillä se näkyy ulospäin vyön päälle kertyvänä kumpuna. Ihonalaisrasva sijoittuukin heti ihokudoksen alle ja rasvakudosta, kuten myös ihokudosta, ympäröi sidekudoskalvo, jonka tehtävänä on pitää kudokset kasassa ja antaa niille muoto. Rasvakudos ei siis täysin ole sitä itseään.

Vaikka päällisin puolin ihonalaisrasva näyttäytyy viskeraalirasvaa edustavammin, eivät sen vaikutukset aineenvaihduntaan ja ylipäätänsä terveyteen ole yhtä traagiset kuin viskeraalirasvalla. Ihonalaisrasva ei nimittäin pääse vaikuttamaan sisäelimien aineenvaihduntaan ja verenkiertoon yhtä voimakkaasti, mikäli sitä ei ole merkittävää määrää.

Kaiken kaikkiaan vyötärölle sijoittuva rasva on kuitenkin haitallista. Jos sen määrä lisääntyy siinä määrin, että se leviää vatsaonteloon ja vaikuttaa näin sisäelimiemme, kuten maksan, munuaisten, haiman ja sydämen seutuun, on vyötärön kaventaminen otettava jo suhteellisen vakavasti.

Viskeraalirasva

Viskeraalirasvalla tarkoitetaan vatsaontelon alueelle kertynyttä rasvaa. Viskeraalirasvan määrää voidaan mitata esimerkiksi useilla erilaisilla kehonkoostumusanalysaattoreilla. Sisäelinrasvalle on tyypillistä, että se nimensä mukaisesti sijoittuu sisäelinten ympärille, jolloin rasva peittää ja heikentää haitallisesti sisäelinten verenkiertoa sekä aineenvaihduntaa. Sisäelinrasva sijoittuukin tärkeinten elinten, kuten sydämen, maksan, munuaisten sekä verisuonten seinämien ympärille.

Ruokavaliolla ja liikuntatottumusten muutoksilla pystytään vaikuttamaan merkittävästi sisäelinrasvan määrään perinnöllisesti rasituksesta huolimatta. Liikunta on yksi tärkeimmistä lääkkeistä sisäelinrasvan karkottamiseen. Aerobisen, matalatehoisen ja pitkäkestoisen kestävyysharjoittelun sekä intensiivisemmän voimaharjoittelun yhdistelmä on havaittu tutkitusti tehokkaimmaksi tavaksi päästä eroon viskeraalirasvasta.

Lue lisää: Keho kuntoon - Treenaa terve ja timmi vatsa
Selaa lisää artikkeleita
Mika Nevalainen Trainer4Youn toimitusjohtajaksi
Uni on paras lisäravinne
Iltarutiinien ABC
Urheilulääkäri Pippa Laukan kirja on ilmestynyt.
Supermassan tarina nyt kirjana
Makwanin mielestä on lottovoitto elää Suomessa.
Vesa Keskinen haluaa kehittää itseään jatkuvasti
Saimi Hoyerin elämä sai täyskäänteen vuonna 2011.
Makwanin elämässä on riittänyt ala- ja ylämäkiä.
Lihastohtori-blogissa käy kuukausittain noin 100 000 kävijää. Lihastohtorin FB-sivulla seuraajia on yli 22 500. Nyt…

Yhteystiedot »

FITRA Oulu
Fitra Oy
Yrttipellontie 1
90230 OULU

FITRA Lahti
Fitra Oy
Vesijärvenkatu 15, 3.krs
15140 LAHTI